Syyskuun loppupuolella oli sitten se KAUHISTUS. Yllättäen en kuitenkaan pelännyt, ihan pikkasen vaan jänskätti. Menin hyvissä ajoin paikalle. Sukanneule mukanani. Ajattelin vielä, että näinköhän minun lanka riittää koko odotusajaksi. Siinä samassa jo kuulin nimeäni huudeltavan. Ja eikun eteenpäin kuin mummo lumessa. Heti huomenen perään ehätin kertomaan, että minulla on sitten herkkä kurkku. Lupasi puudutteen.  Hoitaja suhautti pullosta kaksi kertaa suuhun. Ja kyljelleen. Eikö se letkun sisäänmeno ollut mikään temppu. Kaikki hyvin. Mutta se poispäin tulo, joka tehdään hitaasti, mutta koko ajan. Se ei ollut NIIN helppo. Yökkäsin ihan koko ajan. Lopuksi lääkäri lohduttikin, että monet pääsevät paljon helpommalla, sinulla on todella herkkä kurkku. Kiitos! Mutta. Se koko toimenpide kesti vain reilun viisi minuuttia. Eikä se koskenut. Se vaan oli epämiellyttävää. Mutta siitäkin selvisin. Ja kotona olin juuri samalla kellonlyömällä, kun se minun aika olisi ollut siellä sairaalassa, että turha valittaa aina, että olisi hidasta.

Seuraavana päivänä menin uudelleen ja silloin oli vuorossa putkeen puhaltaminen. Eli mitattiin keuhokojen tilavuutta.  Pahinta siinä oli, että olin joutunut olemaan ravinnotta edellisestä illasta. Välillä tuntui, että taju lähtee, ku piti hönkiä siihen tötteröön. Sieltä kirmasin sitten ylävatsan ultraan. Ajattelin, että se on jo pala kakkua. Olikin.  Paitsi se lääkäri painoi sillä vempaille tasaisin välein 10 senttiä läskien sisään ja käski olla hengittämättä. Sitten jupisi jotain, jonka tulkitsin, että saan hengittää välillä. Oikealla kädellä se piti sitä vempainta, vasemmalla raplasi tietokonetta, ja välillä se selasi jotakin lehteä. yritin nostaa päätäni ja kurkata lukeeko se samalla Ilta-Sanomia. Vai ohjekirjaa;"kuinka tätä käytetään".  En saanut selvää. Mutta suupaltiksi tätä lääkäriä ei voinut sanoa. Sanoi sentään, milloin saan nousta ja lähteä.

Lokakuun lopussa lääkäri soitti ja kertoi kaikkien testien tulokset. Olet sopiva laihdutusleikkaukseen. Läpäisin katsastuksen ja olen sopiva. Jee. Ja lääkäri totesi vielä, että se leikkaus tulee tuossa tammikuun alkupuolella. No sehän tarkoittaa sitä, että kuukautta aiemmin täytyy aloittaa ENE-dieetti. Erittäin niukka energinen. Se siitä joulusta sitten. Mutta ei se mitään, tuleehan noita uusia.

Tässä päivänä muutamana tuli sitten kirje, jossa aika tarkentui helmi-maaliskuulle. Joten joulu on vielä joulu.

Nyt on sitten se aika elämässä, että pitäisi saada sitä painoa pois. Kokonaistavoite olisi 15 kiloa. Nyt on mennyt vähän reilu viisi.

Olen miettinyt, että tässä asiassa odottamisella on vähän sama merkitys kun naisella äidiksi tulemisella.  Aika tuntuu kuluvan hitaasti ja odottaminen pitkälle, mutta tarkoitus on, että ajatus pysyy mukana. Kypsyy äidiksi, kypsyy laihemmaksi.Jännittää samalla tavoin. Mitä tästä tulee? Miten pärjään? Osaanko hoitaa?

Perheelleni olen asiasta kertonut. Ja lähiesimiehelleni. Ja yhdelle kaverille. Mutta minulla ei ole ketään tuttua, joka olisi käynyt tämän läpi. Välillä tuntuu, että olen tämän asian kanssa yksin. Puoliso sanoo, että juttele hänelle. Voinkin jutella. Mutta en viitsi joka päivä höpöttää. Ja kun en oikein tiedä itsekään, mitä puhuisin. Olo on vaan välillä kuin  istuisi kusiaispesässä. Millanen minusta tulee? Montako päivää joutuu olemaan sairaalassa? Miltä tuntuu ostaa vaatteita? Älkää naurako. Nämä on vakavia kysymyksiä ;))

Tänään menen neulomaan ystävien kanssa, enkä ajattele leikkausta.